Uutiset ja julkaisut

Lue viimeisimmät uutiset Nordkalkista

Rettig Group myy Nordkalkin SigmaRocille: Nordkalk jatkaa kehitysmatkaansa osana brittiläistä SigmaRoc-konsernia

Hanne Mäkelä (hanne.makela a nordkalk.com), 15.7.2021

SigmaRoc PLC, brittiläinen louhittuihin materiaaleihin erikoistunut konserni, ja Rettig Group ovat tänään julkistaneet sopimuksen, jonka mukaan SigmaRoc ostaa Nordkalkin Rettig Groupilta ja Rettig Groupista tulee SigmaRocin merkittävä osakkeenomistaja. SigmaRoc on listattu Lontoon pörssin kasvuyrityksille suunnatulle AIM-listalle. Nordkalkin toiminnot, asiakas- ja toimittajasopimukset sekä yhteyshenkilöt pysyvät ennallaan omistajavaihdoksesta huolimatta.

”Tämä on hyvä uutinen Nordkalkille. Koko toimitusjohtajakauteni aikana, vuoden 2019 alusta lähtien, olemme työskennelleet päättäväisesti tavoitteenamme rakentaa kannattavaa, kasvavaa ja kestävää liiketoimintaa yhdessä motivoituneiden ja sitoutuneiden työntekijöidemme kanssa. Päivän uutinen on osoitus työmme onnistumisesta ja odotamme mielenkiinnolla kehitysmatkamme jatkumista osana SigmaRocia”, toteaa Nordkalkin toimitusjohtaja Paul Gustavsson.

Nordkalk jatkaa asiakkaidensa palvelua nykyisellä nimellä, organisaatiolla ja markkina-alueilla. Kaupan toteutumisen myötä Nordkalkista tulee SigmaRocin Pohjois-Euroopan itsenäinen tukijalka ja SigmaRocin tuotevalikoima täydentyy kalkkikivipohjaisilla tuotteilla. Nordkalkin johtoryhmä jatkaa toimintaansa Paul Gustavssonin johdolla ja Paul kutsutaan osaksi SigmaRoc-konsernin johtoryhmää.

“Nordkalk on johtava ja menestyvä yhtiö omalla markkina-alueellaan Pohjois-Euroopassa ja näin ollen se sopii erinomaisesti  SigmaRocin ”osta-ja-kehitä” strategiaan. Olemme vaikuttuneita Nordkalkin viime vuosien kehityksestä ja maltamme tuskin odottaa, että pääsemme tukemaan yhtiötä sen seuraavassa kehitysvaiheessa. Toivotamme myös Rettig Groupin merkittävänä osakkeenomistajana tervetulleeksi SigmaRociin”, sanoo Max Vermorken, CEO, SigmaRoc.

“Rettig Groupin omistuksessa ollessaan Nordkalk on osoittanut pitkän aikavälin sitoutumista vastuullisuuteen ja jatkuvan kehittämisen kulttuuriin. Yhtiö on tuonut vuosittain markkinoille uusia lisäarvoa tuottavia ratkaisuja, jotka pohjautuvat pitkiin asiakassuhteisiin. Näitä ominaisuuksia haluamme vaalia myös jatkossa”, Max Vermorken jatkaa. 

Rettig Group on ollut Nordkalkin omistajana vuodesta 2003 lähtien. Viime vuosien aikana Nordkalk on uudistanut strategiansa ja läpikäynyt erittäin onnistuneen operatiivisen muutoksen. Myös tuotteiden ja palveluiden tarjontaa on samalla jatkuvasti kehitetty.

”On ollut todellinen etuoikeus työskennellä yhdessä Nordkalkin johtoryhmän ja hallituksen kanssa kehittäen yritystä alansa parhaaksi toimijaksi. Nordkalk on tänään kustannuskilpailukykyinen, tulevaisuuden kestävä yhtiö, jolla on selkeä strategia, jonka pohjalta luodaan arvoa pitkällä aikavälillä. Olen vakuuttunut, että olemme löytäneet yritykselle erinomaisen uuden omistajan, ja jatkamme innolla tätä yhteistä matkaamme nyt merkittävänä SigmaRocin osakkeenomistajana. Tämä kauppa tukee Rettig Groupin meneillään olevaa muutosta, ja uudelleensijoittamisemme SigmaRociin on linjassa sijoitusstrategiamme kanssa", sanoo Matts Rosenberg, Rettig Groupin toimitusjohtaja ja Nordkalkin hallituksen puheenjohtaja.

Kaupan toteuttaminen edellyttää kilpailuviranomaisten tavanomaista hyväksyntää, joka saadaan arviolta vuoden 2021 kolmannen vuosineljänneksen aikana, sekä SigmaRocin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää kaupan ja sen rahoittamiseksi suunnatun osakeannin hyväksymiseksi. SigmaRoc aikoo kutsua koolle yhtiökokouksen 2. elokuuta 2021.

Lisätietoja:

Nordkalk:
Paul Gustavsson, CEO, Nordkalk
Yhteydet Nordkalkin viestinnän kautta, puh. 050 385 8670

SigmaRoc:
Max Vermorken, CEO, SigmaRoc
mav a sigmaroc.com Mediayhteydet: ir a sigmaroc.com

Rettig Group:
Matts Rosenberg, CEO, Rettig Group
Puh. 040 745 5276

SigmaRoc PLC, joka on listattu Lontoon pörssin kasvuyrityksille suunnatulle AIM-listalle, sijoittaa rakennusmateriaalialan yrityksiin sekä toimii niiden kehittämiseksi ja integroimiseksi Isossa-Britanniassa ja Euroopassa. Tällä hetkellä SigmaRoc:lla on viisi tukijalkaa Isossa-Britanniassa, Walesissa, Belgiassa ja Kanaalisaarilla ja Nordkalk muodostaa kuudennen tukijalan Pohjois-Euroopassa. Konserni tarjoaa laajan valikoiman materiaaleja sementistä ja asfaltista betonielementteihin. Uutena kuudentena tukijalkana Nordkalk avaa monenlaisia mahdollisuuksia tuoden kalkkikivituotteita mukaan tarjontaan. www.sigmaroc.com

Rettig Group on suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö, joka tuottaa arvoa sukupolville aktiivisena ja vastuullisena omistajana. Yhtiön tärkeimmät sijoituskohteet ovat eQ, Nordkalk, Purmo Group ja Terveystalo. Lisäksi yhtiö sijoittaa yhä aktiivisemmin finanssisijoituksiin ml. pääomasijoitusrahastot ja yhteissijoitukset. www.rettig.fi

Kalkkikivialan edelläkävijä

Nordkalk on  kalkkikivialan  johtava yritys kotimarkkinoillaan. Toimitamme välttämättömiä raaka-aineita lukuisille teollisuudenaloille, ja sovelluksillamme turvataan puhdasta ilmaa ja vettä sekä viljelysmaan tuottavuutta.