Uutiset ja julkaisut

Lue viimeisimmät uutiset Nordkalkista

Säännöllinen kalkitus pitää Nokian kalavedet kunnossa

Tiina Roine (info a nordkalk.com), 26.6.2020

Nordkalkin edeltäjä Partek sitoutui 100-vuotisjuhlansa kunniaksi vuonna 1998 huolehtimaan Nokian Alinenjärvi-järviketjun vedenlaadusta sadan vuoden ajan. Kalkituksia on tehty säännöllisesti ja järvien happamuustilannetta on seurattu vuosittain. Nyt on jälleen tullut kalkituksen aika.

Ylinenkapeikko 550

”Jo aiemmin tehdyt vesianalyysit osoittivat uuden kalkkikäsittelyn tarpeelliseksi ja kevään aikana on otettu uusia vesinäytteitä, joiden antaman tiedon pohjalta olemme päässet suunnittelemaan käytännön toimenpiteitä”, kertoo maatalous-, vesi- ja energiasegmentin avainasiakaspäällikkö Annica Lindfors Nordkalkilta.

Näytteenotto2  550

Tulevana syksynä, todennäköisesti syys-lokakuussa, kalkitaan ainakin Alinenjärvi ja Ruokejärvi sekä mahdollisuuksien mukaan myös Ylinenjärvi. Kalkitukset on tarkoitus tehdä Nordkalkin ruotsalaisen tytäryhtiön, Movabin venekalustolla, kuten aiemminkin. Projektissa ovat mukana Nordkalkin lisäksi Nokian kaupunki, Pirkanmaan ELY-keskus sekä KVVY Tutkimus Oy.

Kalkki palauttaa vedenlaadun ennalleen

Kalkin avulla vesistön vedenlaatu voidaan palauttaa sille tasolle, jolla se oli ennen happamoitumista. Vesistön happamoituessa muun muassa valumavesien vaikutuksesta veden pH laskee, haitallisten metallien pitoisuudet lisääntyvät, monet kasvi- ja eläinlajit katoavat ja arvokalojen kannat kärsivät. Vesistökalkituksen avulla happaman veden pH-arvoa ja puskurikykyä nostetaan sellaiselle tasolle, että vesistön normaali eliöyhteisö säilyy tai elpyy.

”Tavoitteenamme on ylläpitää järviketjun tervettä kalakantaa sekä mahdollistaa monipuolinen virkistyskäyttö myös jatkossa”, sanoo kalastotutkija Sakari Kivinen KVVY Tutkimus Oy:ltä.

Tällä hetkellä projektin osapuolet täsmentävät kalkitussuunnitelmaa ja valitsevat sen toteuttamiseen parhaiten soveltuvia kalkkituotteita.

”Ajatuksenamme on käyttää suomalaista hienoa kalkkikivijauhetta, joka soveltuu erinomaisesti happamien sisävesijärvien käsittelyyn. Kyseessä on puhdas luonnontuote, joka liukenee nopeasti eikä varsinaista yliannostuksen vaaraa ole”, Annica Lindfors Nordkalkilta kertoo.

Hanne Mäkelä

Kuvat: Eetu Savilahti, KVVY Tutkimus OyKatso video Alisen järjen kalkituksesta vuonna 2014

Katso video Alisenjärven kalkituksesta vuonna 2014:


Kalkkikivialan edelläkävijä

Nordkalk on  kalkkikivialan  johtava yritys kotimarkkinoillaan. Toimitamme välttämättömiä raaka-aineita lukuisille teollisuudenaloille, ja sovelluksillamme turvataan puhdasta ilmaa ja vettä sekä viljelysmaan tuottavuutta.