Uutiset ja julkaisut

Lue viimeisimmät uutiset Nordkalkista

Paul Gustavsson Nordkalkin toimitusjohtajaksi

Tiina Roine (info a nordkalk.com), 20.3.2019

Nordkalkin hallitus on nimittänyt Paul Gustavssonin (s. 1966) yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 29.4.2019 alkaen. Hän raportoi Matts Rosenbergille, joka on Nordkalkin hallituksen puheenjohtaja ja Rettig Groupin toimitusjohtaja. 

Paul on aiemmin työskennellyt maailman johtavan lasten turvaistuinten valmistajan Britax Group Ltd:n (Iso-Britannia) konsernijohtajana. Ennen Britax Groupia hän toimi Volvo Carsin palveluksessa eri johtotehtävissä yli 15 vuoden ajan. Paul aloitti uransa Arthur D. Littlen strategiakonsulttina. Paulilla on tuotantotalouden ylempi korkeakoulututkinto ruotsalaisesta Chalmersin teknillisestä korkeakoulusta, ja hän on Ruotsin kansalainen. 

”Nordkalkilla on vahva ydinliiketoiminta, mutta myös paljon mahdollisuuksia parantaa toimintaansa entisestään. Tavoitteenamme on, että Nordkalk on yksi oman alansa parhaita yrityksiä, ja meillä on selkeä näkemys siitä, miten voimme saavuttaa tämän. On ilo saada Paul Gustavsson Nordkalkin toimitusjohtajaksi johtamaan tätä muutosta, sillä hänellä on laaja teollinen tausta ja vahvat näytöt muutosjohtamisesta”, Matts Rosenberg kertoo.

”Olen innoissani uudesta tehtävästäni Nordkalkin toimitusjohtajana. Yrityksellä on pitkä kokemus toimialallaan ja osaavat työntekijät. Minulla on selkeä kuva yhtiön kehityspolusta, ja odotan jo kovasti yhteistyötä Nordkalkin johtoryhmän ja työntekijöiden kanssa, jotta pääsemme yhdessä hyödyntämään yrityksen kaikki tarjolla olevat mahdollisuudet”, Paul Gustavsson sanoo.

Paul seuraa tehtävässä Marcel Gestraniusta, joka on ollut Nordkalkin väliaikainen toimitusjohtaja tammikuusta 2019 alkaen. Marcel on toiminut Nordkalkin talousjohtajana vuodesta 2015 ja jatkaa tässä tehtävässä.

Lisätietoja

Matts Rosenberg, Nordkalkin hallituksen puheenjohtaja ja Rettig Groupin toimitusjohtaja

Pia Dahlqvist, Rettig Groupin viestintä- ja henkilöstöjohtaja 

Puhelin: +358 40 526 7813 

Sähköposti: pia.dahlqvist a rettig.fi  

Rettig Groupon suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö, joka tuottaa arvoa sukupolville aktiivisena ja vastuullisena omistajana. Rettig Groupiin kuuluvat Rettig ICC (sisäilman säätölaitteet), Nordkalk (kalkkikivipohjaiset tuotteet), Alandia (vakuutustoiminta), Terveystalo (terveyspalvelut), eQ (varainhoito ja Corporate Finance) ja Anchor (sijoitustoiminta). Omistustensa kautta Rettig Group toimii maailmanlaajuisesti noin 28 maassa ja työllistää yli 4 000 henkilöä.

Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava kalkkikivipohjaisten tuotteiden ja ratkaisujen toimittaja.Toimitamme välttämättömiä raaka-aineita lukuisille teollisuudenaloille kuten sellu- ja paperi- sekä kaivos- ja terästeollisuudelle, rakentamiseen ja kemianteollisuudelle. Sovellustemme avulla parannetaan ilman ja veden laatua ja lisätään viljelysmaan tuottavuutta.

Nordkalkilla on tuotantoa yli 20 paikkakunnalla Itämeren alueella, Keski-Euroopassa, Norjassa ja Turkissa, joten olemme aina lähellä asiakkaitamme. Yhtiön palveluksessa on 1000 henkilöä ja vuonna 2018 yhtiön liikevaihto oli 300 milj. euroa. Nordkalkin omistaa  Rettig Group .

Kalkkikivialan edelläkävijä

Nordkalk on  kalkkikivialan  johtava yritys kotimarkkinoillaan. Toimitamme välttämättömiä raaka-aineita lukuisille teollisuudenaloille, ja sovelluksillamme turvataan puhdasta ilmaa ja vettä sekä viljelysmaan tuottavuutta.